JALOSTUSTOIMIKUNNALTA

Hallituksen tiedote:
Kystinuriatestaus on ollut esillä hallituksessa syksystä 2004 lähtien ja asiasta on käyty rakentavaa keskustelua sekä jalostuspäivillä että yhdistyksen vuosikokouksessa. Näissä tilaisuuksissa on kuultu kasvattajien sekä jäsenten mielipiteitä asian tiimoilta. Keskusteluiden perusteella jäsenistö on ollut aika yksimielisesti testauksen kannalla.

Hallitus on 17.4.2005 päättänyt seuraavasti:

Pentuvälitykseen tulevan pentueen vanhempien tulee olla kystinuriatestattuja 1.9.2005 alkaen. Testitulos ei rajoita pentuvälitykseen pääsyä. Testausta suositellaan tehtäväksi myös ennen ko. rajapäivää.

Lisäys 28.8.2005
Hallitus teki jäsenistön aloitteesta muutoksen Pentuvälityksen ehtoihin kystinuriatestauksen osalta. Jatkossakin pentuvälitykseen otetaan vain testattujen vanhempien jälkeläisiä, mutta todistetusti vapaiksi testattujen vanhempien jälkeläiset vapautetaan testistä yhden sukupolven yli.

t: Teppo Soisalo
NF-yhdistyksen puh.joht.

.

Jos olette tutkituttaneet nöffinne sydämen tai kystinurian osalta teidän tulee toimittaa virallisesta lausunnosta kopio toimikuntamme sihteerille postitse - kiitokset kaikille teille jotka ovat tuloksia lähettäneet. Muutoin terveystietokantamme ei niiltä osin päivity, eikä ole ajantasalla – tälläinen viitsimättömyys ei miltään osin palvele rotumme jalostusta tai edesauta avointa yhteistyötä. Mikäli koirasi terveystuloksissa on puutteita tai virheitä, ota yhteyttä jalostustoimikunnan sihteeriin.

Kasvattajille toistettakoon, että yhdistyksen nettisivujen laatamosta sekä NF-Uutisista 2/2003 löytyvä Pentuelomake kannattaisi ehdottomasti täytää. Niiden avulla voimme hyödyntää sitä arvokasta tietoa pohtiessamme sulhasehdotuksia jalostuskyselyn toimittaneille nartun omistajille.

Vielä pennunomistajille muistutukseksi EELA:n uusien rokotus suosituksien mukaan pennulle ei tulisi antaa saman aikaisesti kolmoisrokotteen tehostetta ja Rabies-rokotetta. Rokotusten välillä tulisi olla kulunut vähintään neljä viikkoa.

Päivien pidetessä muistakaahan merkitä kalenteriinne lemmikkienne tuleva loishäätö.

JALOSTUSOHJESÄÄNNÖT (PDF)


Jalostuksella pyritään parantamaan rodun laatua. Tämän vuoksi on kaikille siitokseen käytettäville newfoundlandeille, sekä niiden kasvatustoiminnalle laadittu vähimmäisvaatimuksia ja suosituksia, joita tulisi noudattaa. Rotujärjestön pentuvälitykseen sekä jalostustoimikunnan käsiteltäväksi hyväksytään vähintään kohdan 2 (ulkomuoto) sekä kohdat 3 (dysplasiat) ja 5 (kystinuria) ehdot täyttävät koirat ja niiden jälkeläiset.







1. Yleinen terveys
Kaikkien jalostukseen käytettävien koirien tulee olla sekä fyysisesti että psyykkisesti terveitä ja niillä tulee olla rotutyypillinen luonne.

2. Ulkomuoto
Koira on käytettävä vähintään kahdessa näyttelyssä. Jalostukseen soveltuvana pidetään vähintään virallisen luokan (ei pentuluokka) laatuarvostelun H (Hyvä) saamista näyttelyssä. Toisen osapuolen tulee kuitenkin olla palkittu EH:lla (Erittäin Hyvä). Poikkeustapauksessa voidaan hyväksyä koira, jolta puuttuu tarvittava näyttelytulos, jos vähintään kaksi jalostustoimikunnan jäsenistä arvioi koiran ja puoltaa sen siitoskäyttöä. Jalostustoimikunnan arvio koirasta tulee pyytää ennen koiran astutusta.

3. Dysplasiat
Lonkkien ja kyynärnivelien röntgenkuvausta suositellaan ennen astutusta. Pentuvälitykseen kelpaavat vain kuvattujen vanhempien jälkeläiset. Samoin jalostustoimikunta käsittelee vain kuvattuja koiria.

4. Sydänvika
Sydämen ultraäänitutkimus (Doppler-menetelmä) mahdollisuuksien mukaan on suotavaa tehdä. Sydänvikaista koiraa ei tule käyttää siitokseen.

5. Kystinuria
Suositellaan tutkittavaksi. Sairasta koiraa ei tule käyttää siitokseen. Mikäli koira on ns. kantaja, tulee toisen osapuolen ehdottomasti olla testattu ja tulokseltaan terve. Pentuvälitykseen kelpaavat vain testattujen vanhempien jälkeläiset. Todistetusti terveiksi testattujen vanhempien jälkeläiset vapautetaan testistä yhden sukupolven yli.

6. Yleistä
Narttua ei suositella käytettäväksi siitokseen alle 2-vuotiaana. Pentuevälin tulee olla vähintään Suomen Kennelliiton vaatima kymmenen kuukautta.

7. Jalostuskysely
Viimeistään kaksi kuukautta ennen oletettua kiiman alkua kasvattaja ottaa kirjallisesti yhteyttä jalostustoimikuntaan saadakseen urosehdotuksen/-hyväksynnän. On suotavaa, että viimeistään astutuksen tapahduttua kasvattaja ilmoittaa jalostustoimikunnalle tapahtumasta sekä urosvalinnastaan.
Pentujen synnyttyä kasvattajan tulee ilmoittaa jalostustoimikunnalle tarkoitukseen laaditulla pentuelomakkeella mm. pentujen:
- lukumäärä
- sukupuolijakauma
- mahdolliset virheet

Jalostustoimikunnan käyttö ei ole pakollista; pentue hyväksytään välitykseen mikäli sen
vanhemmat täyttävät muut ehdot.

8. Virheet ja viat pentueissa
Vaikka jalostusneuvontaa ei käyttäisikään, niin erittäin suotavaa olisi, että jokainen kasvattaja ilmoittaisi jalostustoimikunnalle erillisellä pentuelomakkeella pentueensa tiedot pentujen ollessa luovutusikäisiä (esim. 3+4=7 pentua - ei ongelmia), sekä myöskin pentueessa mahdollisesti ilmenevistä virheistä (esim. värit, häntämutkat, kitalakihalkiot, uimarit ym.). Näin saataisiin arvokasta tietoa esimerkiksi eri sukulinjojen yhteensopivuudesta/-sopimattomuudesta jalostuksen käyttöön.

9. Kasvattaja
- on suotavaa, että kasvattaja on sekä rotujärjestön että kennelliiton jäsen ja noudattaa kasvatustyössään hyvää kenneltapaa.
- kasvattajan tulee käyttää SKL:n lomakkeita pentuja myydessään (sama koskee sijoitussopimuksia); kauppakirjaan on syytä kirjata ylös rodulle ominaiset viat ja sairaudet.
- kasvattajan tulee huolehtia pennunostajille kirjalliset hoito- ja ruokintaohjeet.
- on suotavaa, että kasvattaja informoisi uusia harrastajia rotujärjestöstä ja sen toiminnasta.

10. Luovutusehdot
Pentujen tulee olla:
- luovutettaessa vähintään 7 viikon ikäiset
- eläinlääkärin tarkastamia; ostajalle todistus (kasvattajan kustannuksella)
- madotettuja normaalin käytännön mukaisesti
- on suotavaa, että pennut olisi rekisteröity Suomen Kennelliittoon sekä tunnistusmerkitty (tatuointi/mikrosiru) ennen luovutusta


Tämä jalostusohjesääntö on voimassa 01.10.2005 alkaen ja korvaa 1.6.2003 voimaan tulleen.

 


sivua päivitetty 03.02.2008